Pyhiinvaeltajina Valamossa ja Lintulassa
2. - 4. huhtikuuta 2012 teimme perinteisen pyhiinvaellusmatkamme Heinäveden Valamoon ja Lintulaan. Matka suunnitellaan siten, että se olisi mahdollisimman rauhallinen ja kiireetön - kuitenkin vain yhden viikonlopun puitteissa. Matkalaisia oli mukana 20, pikkubussillinen.
Matkamme hengellisenä johtajana oli isä Juha Hirvonen. Matkan järjestelyvastuut hoiti jälleen Rita Krestjanoff. Olemme hyvin kiitollisia kummallekin.
Matkan aikana isä Juha kertoi mm. luostarien syntyhistoriasta ja pyhiinvaellusperinteestä. Ymmärsimme kuuluvamme pitkään ketjuun.
Valamolainen teepöytä odotti jälleen liki kuuden tunnin matkan jälkeen. Yöpuulta saimme lauantaina nousta aamupalvelukseen. Mitä hohtavimpien hankien keskellä seisovat luostarin rakennuksetkin kuljettavat Valamon vuosisataista perinnettä.
Lauantaiaamun liturgiapalvelus alkaa klo 6. Ovi kolahtelee vaimeasti, kun väki saapuu palvelukseen. Lauantaipäivän palveluksissa vainajien muisto näkyy ja kuuluu.
Klo 13 rukouspalveluksen jälkeen on ollut tapana käydä tervehtimässä Lintulan sisaria ja igumenia Marinaa, joka nytkin mukavaan tapaansa kertoi luostarin vaiheista ja tuoreimmista kuulumisista. Olimme ilahtuneita ja virkistyneitä tapaamisesta. Toivomme käyntimme toimi samoin. Piipahdus luostarikaupassa kuuluu luonnollisesti Lintulan-käyntiin.
Paluumatkalla pistäydyimme Valamon hautausmaalla, jossa isä Juha luki rukoukset ja saatoimme sen jälkeen jättää 20 kynttilää palamaan tuttujen ja tuntemattomampien vainajien muistoksi.
Matkamme aikana kukaan ei kellahtanut nurin, vaikka hautausmaan tielläkin siihen olisi ollut suuri vaara. Kevätauringon lämmittämä lumi ehti jo sulaa mutta jäätyi uudelleen peilikirkkaaksi ”luistinradaksi”. Varovaisuus oli valttia.
Ruumiin ravintoa saimme trapesan aterioista, joten senkin puolesta oli hyvä osallistua hengen ravintoon illan liturgiapalveluksessa. Luostarin päivä hiljenee varhain. Iltapalalta siirryimme huoneisiimme, mutta sitä ennen ihastelimme Kuuta ja kirkasta tähtitaivasta, josta useampi kuvio ja yksittäinen tuttu tuikkija erottuivat. Alamme nopeasti piirtää sormella tähtitaivaalle viivoja. Luojan suuruutta luonnossa ja avaruudessa ihastelemme ihmeissämme.
Georgion Palamaksen sunnuntain liturgiaa olivat toimittamassa arkkimandriitta Sergei, pappismunkki Aleksanteri, isä Sergius Colliander sekä isä Juha Hirvonen. Vaikka pyhiinvaellusmatkamme oli jo kääntymässä kohti kotimatkaa, yhteinen liturgiapalvelus päätti yhden vaiheen paaston ajassamme ja vei palan matkaa kohti pääsiäistä.
Ennen paluumatkaamme kokoonnuimme luostarin kulttuurikeskukseen seuraamaan arkkimadriitta Sergein luentoa Valamon luostariin liittyvistä pyhistä. Tämä esitys täydensi sitä, mitä olimme lauantain kiertokävelyllä sekä näyttelyihin tutustumisen myötä oppineet ja kokeneet.
Helsinki valoineen ja vilinöineen oli vastassamme sunnuntai-illan hämärässä. Vastassa kenellä työviikko, kuitenkin kiireensä kullakin.
Kiitos matkaseurasta jokaiselle!
Terttu-Elina Kalaja
Ohessa on tuokiokuvia matkastamme.