Pyhiinvaellusmatka Valamon ja Lintulan luostareihin 4.-6.9.2020
 

Tarkoitus oli alun perin tehdä matka Petserin ja Pyhtitsan luostareihin edellä mainittuna aikana, mutta korona laittoi kapuloita rattaisiin ja jouduimme perumaan matkan.

Korvausmatka Valamoon sujui tila-autolla leppoisasti ja erinomaisen sään suosiessa.

Menomatkalla, Lappeenrannan kautta, käväisimme Punkaharjulla ja Kerimäellä. Kohteena maailman suurin puukirkko, jota asiantuntevan oppaan mukaan ei rakennettu vahingossa jättimäiseksi. Kirkkoon mahtuu täyteen ahdettuna yli 6000 vierasta yhdellä kertaa. Tosin silloin myös parvet ovat tupaten täynnä. Näin on kerran tapahtunutkin, jonka jälkeen palopäällikkö kielsi parvien käytön. Sen jälkeenkin kirkko on ollut muutaman kerran täynnä, yli 4000 ihmistä kerralla. Joka tapauksessa koko Kerimäen alkuperäisen kunnan väki olisi hyvin mahtunut kirkkoon yhtä aikaa. Suosittelen lämpimästi pistäytymistä Kerimäellä kirkossa, jos se on vielä kokematta. Valamoon saavuimme sopivasti iltateelle.

Valamossa seuraamme liittyi yhdistyksemme sihteeri Anneli Tamme, jolloin 8 hengen ryhmä oli koossa.

Oli ilo havaita, että Valamon kuten Lintulankin, jonka seuraavana päivänä katsastimme, toiminta oli palannut korona-kesän jälkeen normaaliin uomiinsa ja kävijöitä oli vuoden aikaan nähden runsaasti. Tungosta ei tosin ollut. Palvelukset aamuin ja illoin sujuivat tavanomaisella rutiinilla ja osanottajia riitti mukavasti. Lintulan luostarissa äiti Johanna kertoi paikan historiasta ja esitteli lahjoituksena rakennettua pienikokoista Pyhän Johannes Kronstadtilaisen tsasounaa, vihitty käyttöön 30.8.2020.

Valamossa oli kesän taidenäyttely "Luostarin Puutarhassa" vielä avoinna ja halukkaat matkalaiset pääsivät osallistumaan. Näyttely esittelee suomalaisten nykytaiteilijoiden näkökulmia puutarhaan ja siihen liittyviin aiheisiin.

Ohjelma Valamossa oli vapaamuotoista ja jokainen matkalaisista saattoi osallistua tarjontaan vapaasti oman päivärytminsä mukaan. Osa meistä asui vierasmajassa ja osa hotellin puolella. Tiedoksi tuleville Valamon matkaajille voimme hyvällä omalla tunnolla kertoa, että vaikka vierasmaja on hotellia askeettisempi sitä voi suositella. Varsinkin jos haluaa säästää matkabudjetissa. Tuleville matkoille osallistumista harkitseville uskallan suositella vapaamuotoista tila-automatkaa, jos kuljettaja on mukana matkalaisena. Pienellä porukalla liikkuminen on joustavaa ja kustannuksetkin jäävät reippaasti alle bussimatkan, vaikka osallistujia olisikin yli 20.

Paluumatka tehtiin Varkaus-Mikkeli-Lahti-reittiä, joten onnistunutta luostarien hiljaisuudesta kokemisen lisäksi nautimme uusista maisemista. Virkistynyt matkaseurue "laskeutui" sunnuntai-iltana 6.9. Helsinkiin sulattelemaan matkan hengellistä antia.

 

Martti Issakainen

 

Pyhän Johannes Kronstadtilaisen tsasouna Lintulassa

 

Valamon pihataidetta

 

Pienoismalli Kerimäen kirkosta

 

Kerimäen kirkko

 

Sateenkaari Valamossa